|
| Nimi: |
Hippulan Ariel "Pulla" |
Rekisterinumero: |
VTR-? |
| Rotu: |
pomeranian |
Väri: |
kermanvärinen |
| Sukupuoli: |
narttu |
Säkäkorkeus: |
n. 20cm |
| Syntymäaika: |
10.09.2006 |
Ikä: |
n. 1½ vuotias |
| Kasvattaja: |
Musti, Hippulan |
Omistaja: |
Juuli |
|
K u v a g a l l e r i a
M i l l a i n e n p e r s o o n a k y s e e s s ä ?
» Pentuajat:
Pommit - nämä pirteät karvapallot - olivat aina olleet lähellä sydäntäni. Rotu oli ollut pääkasvatusrotunani vuosina 2003 ja 2004, mutta jäi myöhemmin pois paimenkoirien ja noutajien tieltä. Elin pari pommitonta vuotta, mutta vuoden 2006 alussa ajatus omasta saksanpystykorvasta lähti liikkeelle. Mustin kennelin Hippulan koirat olivat olleet ihailun kohteeni, joten käännyin tietenkin hänen puoleensa samana keväänä. Musti varoitteli, että pentuja ei olisi tulossa ihan lähiaikoina, mutta tein kuitenkin varauksen nartusta.
Syksyn tullessa odotukseni viimein palkittiin. Komeasta yhdistelmästä siunaantui kolme pentua, uros ja kaksi narttua. Koska olin tehnyt aikaisessa vaiheessa varaukseni, sain valita ensimmäiseksi Hippulan Afroditesta ja Hippulan Arielista. Ariel oli Mustin sanojen mukaan iloinen ja energinen pentu ja Afrodite omaan ihmiseensä kiintyvä, mutta varautuvainen vieraita kohtaan. Arielin avoimuus vei voiton ja näin Pulla saapui meille. Se oli reilusti muita pienempi, mutta piti kyllä puolensa kiitettävästi.
» Luonnekuvaus:
Meidän perheen jääräpäisin ja päättäväisin pikkuleidi, Pulla. Luulisi että näin pieneen pakettiin ei saisi tungetuksi niin roimasti omaa tahtoa, mutta Pullalla riittäisi sitä jaettavaksi vaikka kymmeneen suurempaankin pakkaukseen. Pulla tekee sitä mieli tekee silloin kun mieli tekee. Vaikka se haluaa pitää aina päänsä, se on kuitenkin peruskiltti nappula. Se kiintyy syvästi läheisiin ihmisiinsä ja osoittaa tämän kiintymyksen monella tapaa. Pulla viihtyy sylissä ja hakeutuu sinne usein turvaan. Ja mikä sen hellyyttävämpää kuin syliin käpertyvä lämpöinen karvakerä. <3
Pulla ei ole kovin herkkähaukkuinen monien pommien tapaan, se räksyttää kyllä ovikellon soidessa ja kovasti innostuessaan, mutta ei esimerkiksi vieraan koiran tullessa lenkillä vastaan. Pulla on todella utelias ja kiinnostunut kaikesta uudesta ja jännästä. Lenkillä se nuuhkii kaikkea mahdollista ja ryntäilee intoa puhkuen ristiin rastiin. Se tarkkailee aina tiiviisti ympäristöään eikä siltä jää koskaan mikään huomaamatta.
Vaikka Pulla on päättäväinen, se on myös todella oppivainen. Pitää olla vain ovela opettaessa, muuten Pulla voi loukkaantua ja silloin ei taivuta mihinkään suuntaan. Treeniin pitää yhdistää leikkiä ja välillä pitää motivoida herkuilla. Siitä päästiinkin Pullan nimen alkuperään, sillä kaiken muun lisäksi Pulla on oikea herkkusuu. Se on nameille erittäin perso ja oikea ahmatti. Linjat pysyvät kuitenkin kurissa vauhdikkaissa leikeissä.
Pulla on energinen ja eloisa, se on aina menossa. Tylsistyessään se muuttuu äkäiseksi ja vaatii jotain tekemistä. Onneksi kotona sillä on jatkuvasti mahdollisuus touhuta mielensä mukaan.
S u k u t i e d o t & -s e l v i t y s
» Sukutaulu:
* - evm. = ei virtuaalimaailmassa
» Sisarukset:
u. Hippulan Asterix "Aleksi"
n. Hippulan Afrodite "Tanya"
» Jälkeläiset:
Ei pentusuunnitelmia.
Pentueen isä
Kennelin ?-pentue, 00.00.00
|
|
K i l p a i l u k a l e n t e r i t
» Näyttelyt:
» Sanalliset arvostelut:
Tuomari 00.00.00 » tulos
"Tuomio"
» Koiratanssi
| Aika: |
Tapahtuma: |
Kappale: |
Tuomari: |
Tulos: |
| 00.00.00 |
Tapahtuma |
Kappale |
Tuomari |
Tulos |
|