M i l l a i n e n p e r s o o n a k y s e e s s ä ?
» Pentuajat:
Ensimmäisen valkkarineitoni Vanjan innostamana olin otanut Angelwayn omistajaan Kishuun yhteyttä ja kysellyt tulevista pentueista. 20. kesäkuuta Kishu pistikin ilmoituksen tulevasta pentueestaan karvaturreihin ja tein varauksen urospennusta. Toinen päivä seuraavaa kuuta neljä suloista pentua näki päivänvalon, näistä puolet olivat narttuja ja puolet uroksia. Kasvattaja näki parhaaksi jakaa pennut ostajien kesken itse ja minulle suotiin Amerda niminen vilkasluontoinen tapaus. Pojasta kasvattaja kertoi minulle seuraavasti:
"Amerda on tämän pentueen villein poika. Se rakastaa vähän rajumpia leikkejä, ja monesti kun sen sisaret eivät siitä tykkää, Amerda hieman suutahtaa ja alkaa natustaa sisarustensa korvia. Amerda luulee olevansa pentueen suurin, ja välillä hieman mahtailee. Tämä pentu kuitenkin lopettaa aina käskystä, ja hieman dominoivasta luonteestaan huolimatta on todella hellyydenkipeä ja rakastettava pentu."
Kun tuli luovutuksen aika ja lähdin pennun noutomatkalle, tiesin siis etukäteen palaavani takaisin aika hurjan pikkuherran kanssa. Amerdan sisaret oltiin jo keretty hakea uusiin koteihinsa, joten Amerda temmelsi pihamaalla veljensä Armadillon kanssa. Amerdan lievä dominoivuus tuli tässäkin esiin - velirukka näytti olevan ihan tossun alla. Kaksikko oli syvästi keskittyneet leikkeihinsä, mutta Kishu kutsui ne tervehtimään. Iloisen itsevarmana Ameda viiletti pihan poikki ja tuli heti tervehtimään. Heti ensihetkellä olin sydänjuuriani myöten ihastunut tähän valloittavaan persoonaan!
Kun olimme sopineet ja hoitaneet asiat kuntoon, olimme valmiit kotimatkalle. Matka sujui ilman häiriötekijöitä, vaikkei Amerda autossa olosta suuremmin nauttinutkaan. Perille tultuamme Amerda oli ihan kummissaan uusista tuoksuista ja uusista ihmisistä, mutta otti kaiken kuitenkin tapansa mukaan innoissaan vastaan. Uusiin koirakavereihin tutustuminen ei sujunut kyllä ihan kivuttomasti, sillä paria vanhempaa yksilöä uuden pennun silmille hyppiminen ärsytti. Amerdan kotiuduttua se kuitenkin rauhoittui ja tasapaino palasi.
Pentuajat olivat täynnä iloisia hetkiä, mutta mukaan mahtui lukuisia turhaannuttavia ja raivostuttavia tilanteita. Menetin lukuisia kenkiä, jonka vuoksi kaapistani löytyy edelleen parittomia jalkineita. Amerda repi myös kaksi mattoa, sanomalehtia, järski johtoja, tuolinjalkoja, tyynyjä ja vaikka mitä muuta, mitä onnistui löytämään.
» Luonnekuvaus:
Nino oli heti meille saapuessaan äärimmäisen eläväinen ja villi persoona, jota tiivisti ympäröivä onnellisuus ja elämänilo oli helposti havaittavissa. Tuommoinen määrä energiaa ja älykkyyttä samassa koirassa aiheutti Ninon pentuaikoina kotini sisustuksen turmeltumisen ja monin paikoin uusimisen, mutta Ninolle en kyennyt koskaan olemaan kunnolla vihainen. Silmien katse osaa aina muotoutua juuri oikeaan aikaan suloisenviattomaksi, jolloin suuttuminen on lähes mahdotonta. Onneksi nämä tuhotyöt aiheutti minulle rutkasti harmia vain Ninon alkuaikoina uudessa kodissa, nykyisin kotini on saanut olla ihan rauhassa hampaiden repimisiltä.
Ninon leikkisyys ei ole kadonnut mihinkään iän lisääntyessä ja vuosien kuluessa, se on edelleen yksi oleellinen osa tämän koiran persoonaa. Edelleen poika jaksaa juosta ympäri pihaa ja riehua koirakavereidensa kanssa, sekä sadepäivinä kaikeksi kurjuudeksi telmiä jokaisessa pihan kuralätäkössä. On aina kova työ saada puhtaanvalkea turkki puhdistettua kaikesta siitä liasta. Raskaan päivän jälkeen saan kuitenkin iltaisin karvaisen sohvanlämmittäjön jalkopäähän, kuka se jaksaa enää leikkiä hypittyään pupujussina pitkin metsäteitä. Pentuaikojen tuhoamisoperaatioista päästyä Ninosta on tullut rauhallinen ja tasapainoinen kotioloissa, sillä on päivittäin niin mahtavat mahdollisuudet kuluttaa kaikki se määrä energiaa. Mieluiten se käpertyy viereeni siliteltäväksi ja hellittäväksi, jolloin tämä hellyydenkipeä ja rakkautta kaipaava puoli Ninosta paljastuu. Se seuraa minua minne menenkin ja tahtoo olla siellä missä minäkin.
Nino on ilopillerimäinen, oikea hyväntuulen tuoja, elämäni aurinko ja yksi keskipisteistä. Se onnistuu aina lämmittämään mieltäni niinä harmaina päivinä, jolloin kaikki tuntuu menevän ihan pieleen. Kiintymys meidän välillämme on ihan ilmiselvää ja luottamusta ei voisi enempää varmaan ollakkaan. Työskennellessä ei motivoimmista tarvita lainkaan, Nino nauttii jo touhuamisesta itsessään. Se sisäistää uudet asiat nopeasti ja oppimistahti on huimaa näin älykkään koiran kanssa. Nino yrittää aina parhaansa mukaan ja seuraa ohjeita tavallisesti tarkkaavaisesti. Toisinaan on kuitenkin niitä "huonompia päiviä", jolloin Nino on super-energisellä päällä ja vauhtia on kertakaikkiaan liikaa. Silloin on hankalaa saada koiraa kuuntelemaan ja keskittyminen ei ole parhaimmillaan. Näinä harvoina kertoina treenit jätetään suosiolla väliin.
LUONNE JATKUU.
S u k u t i e d o t & -s e l v i t y s
» Sukutaulu:
* - evm. = ei virtuaalimaailmassa
Sukkamonsterin Ronnie "Roni" on siis - kuten luultavasti tiedät - Ninon isä. Tämän lyhytkarvaisen valkkariherran kisakalenterista löytyy yksi VSP tulos, mutta lähinnä herra on saanut erinomaisia ja hyviä näyttelyistä. Kisakalenterin mukaan Roni ei ole kisannut käyttöpuolella. Sukua Ronilla ei virtuaalimaailmasta löydy lainkaan. Luonteeltaan Roni on jääräpäinen. Isä on poikansa tavoin hiukan dominoiva, eikä pidä oikein uroksista.Ronille ei kannata mennä lässyttämään, sillä uros saattaa ärsyyntyessään näykkäistä. Näyttelyissä Roni käyttäytyy rauhallisesti ja keskittyy täysin esiintymiseen, eikä anna minkään häiritä suoritusta.
Férrári White Power † "Viima" kuoli 19. lokakuuta 2006. Ennen kuolemaansa narttu synnytti yhden pentueen, jonka seurauksena saan nauttia Ninon seurasta päivittäin. Ninon isän Ronin tapaan Viima on suvuton ja lyhytkarvainen . Sivuilta löytyy neljä tulosta, ERI/1 PN1 ROP SERT CACIB, PN2, PN3 ja EH/3. Poikansa tapaan Viima rakasti juoksemista ja vapaana olemista, eikä väsynyt millään touhuamiseen. Viiman paheena oli poikansa pentuajoista tuttu tuolinjalkojen pureskelu. Onneksi sain tuon tavan kitketyksi pois Ninosta.
» Sisarukset:
Angelway's Armadillo "on melko rauhallinen ja oppivainen poika. Se ymmärtää puhetta, ja on kovin uteliaskin. Se on pentueen suurin pentu, joka aina tahtoo vahingossa tallata pienemmät alleen." Noilla sanoilla kasvattaja kuvasi siis Armadilloa pentuna. Armadillo jäi ainoana pentueesta kasvattajalle ja sai lempinimekseen hauskan nimen, Armo. Armo on edelleen todella rauhallinen ja kiltti. Se on innokas oppimaan uusia asioita ja uskollinen ystävä. Veljestään suuresti poiketen Armo ei pidä erityisesti uimisesta. Armo rakastaa paljon rapsutuksia ja niitä olisi aina mukava saada vain lisää, lisää, lisää. Armo kisailee näyttelyissä ja tähän mennessä menestys on ollut erittäinhyvää.
Angelway's Anastacia on pentueen pienin. Se rakastaa silittelyjä yli kaiken, ja tätä narttua voisi sanoa pentueen unikeoksi. Se ei paljoa leiki, tai välitä siitä kun Amerda puree sen korvaa. Anastacia menee usein pentulaatikon nurkkaan nukkumaan. Anastacia ei jätä ruokailua koskaan väliin, ja syöminen taitaa olla sen harrastus nukkumisen lisäksi. Eli siis tuossa Anastaciasta kasvattajan kuvailu pentuaikoina. Anastacia muutti siis Ainolle suureen valkkarijoukkoon ja sai nimekseen Asta. Vielä Asta ei ole päässyt aloittamaan kisauraansa, mutta eiköhän sekin aika vielä koita. ;)
Angelway's Ainanna on pentueen toisiksi pienin mutta ei heiveröisin. Se yleensä pistää vastaan Amerdalle. Tämä pentu on rohkea, ellei uhkarohkeakin, ja utelias myös. Se aina tulee pentulaatikon reunalle kun joku tulee pentuja katsomaan. Ainanna on hellyydenkipeä pentu. Noin Kishu kuvasi Ainannan, lyhyemmin Aidan, pentuaikoina. Tyttö ei ole kisannut lainkaan eikä päivitetystä luonteesta ole sivuilla tietoakaan. Aida asuu kuitenkin Tuhkan yksityisissä, seuranaan belgianpaimenkoira groenendael narttu "Chessi".
» Jälkeläiset:
Ninolla ei ole toistaiseksi jälkeläisiä. Herraa saa kysellä jalostukseen, mikäli sinulla olisi kaunis ja terve valkkarinarttu vailla sulhasta.
Pentueen emo
Kennelin ?-pentue, 00.00.00
|
|
K i l p a i l u k a l e n t e r i t
» Agility:
» Koiratanssi:
» Näyttelyt:
» Sanalliset arvostelut:
Kishu 00.00.06 » ERI
"Kaunis, puhtaanvalkea uros. Hyvät kulmaukset. Kaunis ilme. Hyvä pigmentti. Sopusuhtainen uros."
Naima 01.08.06 » ERI1 PU1 SERT ROP RYP-2
"Todella komea ja maskuliininen uros! Sopusuhtainen ja lihaksikas. Erinomainen pää."
Powder 20.11.06 » ERI/1, PU1, SERT, ROP
"Silmiä hivelevän hyvä rakenne. Takapää nousee pikkasen sään yläpuolelle. Kaunis kaula ja Hyvät kulmaukset."
Mimmu 25.06.08 » EH-ERI
"Hyvin voimakas ja voimapiirteinen pää suhteessa runkoon. Hyvin selvästi erottuva otsapenger. Hyvin keskisuuri kirsu ja kuono-osa vahva suhteessa kalloon. Silmät ovat ok. Keksipitkä kaula, lihaksikas ja vahva. Vahva runko. Raajat erinomaisesti kehittyneet. Sopiva rintakehä."
Wolfie 29.06.08 » ERI
"Sukupuolileima selvä. Kaunis valkoinen turkki erittäin hyvä kuntoinen. Loistavasti kulmiutunut. Koiralla erinomainen rakenne. Korvat ovat kauniisti. Hyvät ilmeet."
Esdu 29.06.08 » ERI
"Lihaksikas ja maskuliinen uros. Toivoisin hieman parempaa rintakehää. Kaunis valkea uros, jolla erinomaiset mittasuhteet."
» Paimennus:
» Palveluskoiralajit:
» Vesipelastus: